torstai 18. tammikuuta 2018

Kissaperheen keramiikkaa

Lumi on viimein peittänyt Hupsuttamon, ja lämpötila on laskenut pari kriittistä astetta sisälläkin. En ole vielä kaivanut esiin mikrotettavia kauranallukoitani, mutta minusta on tullut sietämätön lämpökerjäläinen. Maanittelen Nuppua ja Jujua syliini kuin viimeistä päivää, ja välillä aneluihini jopa vastataan. Useimmiten räggäreillä menee kuitenkin päälle niin kutsuttu kissakuulo eivätkä ne reagoi edes omaan nimeensä saati sitten ”tänne, tänne, tänne” -läpsytyksiini. Silloin ei auta muu kuin kehittää vaihtoehtoista lämmikettä, joka valmistuu vedenkeittimessä ja kaadetaan maailman söpöimpiin mukeihin.
 
Tee lämmittää myös sydäntä, kun sen nauttii näistä astioista.

Jujusta kupit ovat niin ihania, ettei se tiedä, minkä valitsisi.
 
Nupulle sen sijaan on selvää, minkä muotoisesta kiposta kannattaa etsiä possunsydäntä.

Saimme supersympaattiset kissiperheastiat joululahjaksi Tallin tarinoiden jengiltä, ja vaikka isikissi nikotteli hetken ”Cat dad” -mukilleen, on sekin ollut ahkerassa käytössä. Jopa niin ahkerassa, että emokissillekin tarjoiltiin yhdet iltapäiväkahvit isikissikiposta. Hyvältähän ne maistuivat, vaikka olinkin hetken aikaa aivan hukassa identiteettini kanssa.
 
Juju on maman sydänkäpynen, joka tunnistaa äiskän ilman mukiakin.

Nuppu taas on henkeen ja teehen isin tyttö.

Kiitos vielä ihanasta kissiperhelahjasta! Se sopii meille kuin nakutettu!

Koska ensi viikoksi on luvattu alati kiristyvää pakkasta, tämä kissaemo pakkaa seuraavaksi pinkin matkalaukkunsa ja lähtee Mummi Poppasen kanssa lämpimille maille. Nuppu ja Juju saavat viettää laatuaikaa lomattoman opiskelijaiskänsä kanssa, ja reilun viikon päästä seuraa raportti hupsun ja tosi höpsön ”äiskävapaasta”.
 
Kaikki sujuu varmasti hienosti, kunhan tätä kuppia täytetään parhailla herkuilla!

lauantai 13. tammikuuta 2018

O sole mio!

Tällä viikolla sain taas huomata, etten ole kovin hyvä nukahtamaan. Jos joudun vieraaseen petiin, eivät luomeni liimaudu millään kiinni. Tästä syystä unet jäivät työreissulla hatariksi, mutta onneksi olen nyt loppuviikosta onnistunut makselemaan velkoja korkojen kera takaisin. Toissa yönä en herännyt edes siihen, kun eräs nimeltä mainitsematon kissaherra keksi läiskytellä eteisenmattoa villisti parkettia vasten. Tänä aamuna taas nautiskelin vielä kahdeksan jälkeen virvoittavasta unesta, jossa osallistuin taitavan laulajattaren konserttiin. Joku moukka kuitenkin suhahti yleisöstä ja herätti minut. Olin hetken pökerryksissä, kunnes tajusin, että mieshän se vain hyssytteli makuuhuoneen oven takana mouruavaa Jujua!
 
Meitä nauratti melkein yhtä paljon kuin sillä kertaa,
kun mies havahtui eksoottiseen papukaijauneen.

Onko teille muille käynyt yhtä hassusti, vai erotatteko heti kissat papukaijoista ja poptähdistä?

sunnuntai 7. tammikuuta 2018

Ja taas mentiin!

Yksi konkreettinen syy sille, että Hupsut ovat kissoja eivätkä koiria on se, että pidän itseäni melko introverttinä, pesäkolon uumeniin hautautuvana haaveilijana. En tiedä, selviäisinkö koiranulkoilutukseen sisältyvästä sosiaalisesta paineesta: jaksaisinko jutustella kaikkien kanssalenkittäjien kanssa, vai johdattelisinko Murrea ja Turrea koirapuistoon vain yön pikkutunneilla, jotta voisimme kirmata aitauksessa ihan vain kolmestaan? Viimeaikaisten käänteiden valossa vastaus saattaa olla yllättävä. Joulun tietämillä en nimittäin vieraillut vain yhdessä vaan yhteensä kolmessa blogikodissa! Amen ja Tuiken jälkeen viiletin epäsosiaalisuuksissani sekä Tallin tarinoiden eläinpoppoota että Ilonaa ja Zetoria tapaamaan.


 
”Mikäs kumman kyläluuta meidän äiskästä on kuoriutunut?”

”Möllöttäisipä se joskus vielä kotonakin.”

Tallin tarinoiden jengi hengaili joululomalla satumaisen lumisissa tunnelmissa. Visiittini kohokohtia oli körötellä Sónatan kyydissä hiljaisella metsätiellä ja silitellä suosikkikukkoni, Elmerin, silkkisiä selkähöyheniä. Nupun ja Jujun maalaisserkut paikkailivat pahaksi yltynyttä kissavajetta, ja vuohien vekkulienergia tarttui ihan vain tyyppejä rapsutellessa ja riemastunutta määkinää kuunnellessa.
 
Tämä turpa on juuri niin pehmoinen kuin miltä se näyttää! <3

Talvikarvaiset kaverukset Sónata ja Eemeli.
Elmeri on oikea herrasmieskukko ja iloisen kanalauman sympaattinen suojelija.

Misu oli tietysti valmiina poseeraamaan kameralle
ja näyttämään Jujulle, miten kelloa kilautetaan.

Hips! Aika varovainen (mutta määrätietoinen) oli Misunkin kilautus. :)

Uniset Misse ja Pipsa joutuivat niin ikään kameran yllättämiksi.

Joululomareissulla näin myös tiibetinspanielin, aussiedoodlen, snautseri-ajokoiramixin ja suuren joukon ystäviä ja sukulaisia. Se ei minulle riittänyt, vaan pian kotiutumisen jälkeen pyyhälsin leikittämään villiä pikku traktoria ja herkkää leipurityttöä.
 
Aluksi teltta oli lättänänä ja pieni poika hieman uninen...
 
”Kumma tyyppi, kun tulee kesken päikkärien heiluttelemaan
lankoja ja leluja ja kurkistelemaan toisten pinkkejä anturoita...”

Vähitellen Zetor kuitenkin keräsi kierroksia, ja sitten saivat lelut
ja teltat kyytiä niin, ettei kameraa edes ehtinyt kaivaa esiin!
 
Leikkien myötä paikalle rohkaistui myös Ilona. <3
 
Vaikka Zetor velmuili kameran ohi kriittisillä hetkillä,
onnistuin ikuistamaan neitokaisesta monta potrettia.
 
Niin kaunis ja lempeä! Eikä Ilonaa samettisempaa kisua olekaan.
Sydän läpätti onnesta, kun sain pitää pikkuista hetken sylissä!

Loman aikana tajusin, että sosiaalisuus on liukuva käsite. Kun saa tavata ihania eläimiä ja mukavia ihmisiä, kohtaamisia jaksaa vaikka kuinka monta peräkkäin! Näiden tyyppien kanssa Murre ja Turrekin voisivat jakaa koirapuiston vuoden ympäri, joten kiitos kaikkiin kyläpaikkoihin ja nähdään taas!
 
Tämä viikonloppu on vierähtänyt täysin omien kotiturrikoiden hempeässä seurassa...

torstai 4. tammikuuta 2018

Kiva kalenterikyläily

Viime vuonna Hupsuttamon seinää koristi itse tekemäni valokuvakalenteri, joka kiidätti meidät joka kuukausi johonkin menneeseen matkakohteeseemme. Heinäkuun kuvassa poseerasi sveitsiläinen ammu kello kaulassaan, ja lokakuussa seikkailtiin heidelbergiläisessä lehtimetsässä. Tänä vuonna pääsemme vielä ihanampiin tunnelmiin, sillä tokihan meillekin hankittiin Amen ja Tuiken organisoima kissablogikalenteri, jonka uumenissa piileskelevät niin Nuppu ja Juju kuin monet ystävämmekin!
 
”Kiitos, Ame ja Tuike! Superhieno tuli!”

Tammikuun blogikissa Pesonen on jo täydessä vauhdissa!
Hupsujen omaan kuuhun on vielä aikaa, joten Nuppu lupasi esittää
kalenteriposeeraustaan livenä niin usein kuin emo haluaa.
Koska bussi kulkee nykyisin hurjan paljon nopeammin kuin Kusti polkee, halusin käydä hakemassa omat kalenterini suoraan Amelta ja Tuikelta joulunalusviikolla. Hyvästä opastuksesta huolimatta nousin reteästi väärään bussiin ja ajelin Pikkukissan ja Piipittäjän kotikulmille hieman mutkien kautta. Minut otettiin siellä kuitenkin iloisina vastaan, ja sain heti kynnyksen yli astuttuani syliin pikkuruisen Amen. Ja voi miten pieni se olikaan räggärinmötkäleisiin verrattuna!
 
Ame kiipesi pöydälle ja yritti näyttää IIIIIISOLTA,
mutta oikeasti kyseessä on söpö pikku lilliputti.

Tuike oli aluksi kuin ei olisikaan, mutta herkkujen avulla
tämä hellyttävä piipittäjä saapui tekemään kanssani tuttavuutta.

Oli hauska huomata, miten leikkisä ja seurallinen kissa Tuikesta
kuoriutui, kun alku-ujous oli karistettu.

Ame taas oli rohkea ja reipas temppukissa Jujun tapaan.
Ei ole ihme, että molempien lempiherkku on Hau Hau Champion.

Oli mahtavaa tutustua näihin persoonallisiin kaveruksiin, mutta visiitin ehdoton huipennus odotti aivan lopussa: Ame halusi lähteä saattamaan minua bussille. Se kipitti ovelle, eivätkä valjaat vieneet siltä jalkoja alta - päinvastoin! Silmäni melkein putosivat kuopistaan ja pomppivat rappuja alas, kun Ame tepsutteli portaat monta metriä edellämme ja näytti tietävän tasan tarkkaan, mihin se oli menossa. Vaikka ulkona oli pimeä joulukuun ilta, Ame suorastaan puhkui intoa ja reipasta urheilumieltä.
 
Huomatkaa Pikkukissan herttaiset tassunjäljet lumessa! <3 
Fiksut kissat ulkoilevat valot päällä.

Poseeraaminen sai riittää, sillä Amella oli menohaluja.

Ame olisi halunnut viedä minut kivalle luontoreitille,
mutta bussipysäkki oli valitettavasti toisella suunnalla.

Jännimmissä kohdissa Ame tarkkaili maailmaa
sylistä käsin, mutta sitten mentiin taas!
Enpä ole koskaan nähnyt yhtä reipasta kissaulkoilijaa saati päässyt taluttamaan kissaa fleksissä. Kiitos siis Tiukelle, kun sain ihanan, uuden kokemuksen! Minusta tuli hetkessä Amen ja Tuiken superfani, ja siksi haluan tämän postauksen päätteeksi ottaa vielä osaa heidän joulukalenterikilpailuunsa. Samalla kannustan teitä muitakin osallistumaan! Aikaa on loppiaiseen saakka, ja osallistujien kesken arvotaan kaksi palkintoa. Ame ja Tuike kysyivät, mitä muita tehtäviä kissoilla on kuin joulukalenterissa läpikäydyt toimenkuvat. Nuppu keksi heti yhden uuden tehtävän, joka on erityisen lähellä sen sydäntä: kissan vastuulla on olla palvelijan kauneudenhoitaja. Nuppua vähän säälittää, että minulla on kovin mitättömät töpöripset, joten se istuttaa lähes päivittäin silmieni reunuksiin pitkiä kissankarvoja. Viimeksi eilen vasenta silmääni kaihersi töissä niin pahasti, että jouduin kiiruhtamaan peilin ääreen sitä ronkkimaan. Yllätys ei ollut suuri, kun silmästä löytyi valkoinen lisukeripsi à la Nuppu.
 
Nuppu huolehtii myös emon tassujen, otsan ja poskien kuorinnasta
paremmin kuin ainutkaan kinnas, litku tai sörsseli.


Kiitos vielä Tiukelle, Amelle ja Tuikelle kissablogikalenterin organisoinnista ja kaikille osallistujille hienoista kuvista! Tätä kalenteria kelpaa katsella koko vuoden ajan! <3

sunnuntai 31. joulukuuta 2017

Intergalaktinen joulukähvellys

Hupsujen jouluaatto sujui leppoisissa tunnelmissa. Joulukolli jätti porstuaan säkillisen ihania lahjoja, jotka oli ilo jakaa kilteille kissoille. Enpä kuitenkaan arvannut, että pikku kattimattien paketteja kiikaroitiin ja kadehdittiin kaukaisilta galakseilta asti…
 
Valovuosi ei edes ehtinyt vaihtua, kun vierailta planeetoilta lensi
Hupsuttamoon tähtihävittäjä, jonka kyydissä oli epämääräistä sakkia...

Ennen kuin kerromme, minkälainen kaamea joulukähvellys Hupsuttamon tiloissa tehtiin, on syytä palata jouluaaton aarteisiin. Niihin, jotka houkuttelivat paikalle nämä pahat pojat!

 
Huh, mikä lahjaröykkiö! Näkyy varmasti Kuolontähdelle asti...
 
Tämä paketti oli selvästi pikku ewokeille...

...ja olipa Juju Skynuuskullekin tullut oma erityistoimitus.

Herra Skynuusku veti nenunsa täyteen kissanminttua...

...ja näki koko illan pelkkiä väripalloja.

Kaikki oli niin kuin olla pitää, kunnes ykköskuvassa vilahtanut kauhukaksikko pöräytti paikalle raketillaan ja laskeutui sen Kaikkien Aikojen Parhaan Joululahjan päälle!

 
”Hoo, miten pehmoinen ja valmiiksi lämmitetty peti!” Darth Vader vinkaisi.

”Laitapa tämä takapaksiin, Stormtrooper, niin palataan omalle tähtöselle köllöttämään.
Olenkin aina halunnut ragdollin karvalla kuorrutetun jumbokokoisen unipussin.”

Häijyläiset eivät kuitenkaan arvanneet, että Imperiumin sankarihiiret olivat seuranneet niitä halki pimeän tyhjyyden, jota avaruudeksi kutsutaan, ja laskeutuneet Hupsuttamon lämpimään keittiöön. Siellä hyvikset kohtasivat Juju Skynuuskun, joka ei ollut uskoa karvaisia korviaan.
 
”Darth Vader unipussin varastanut on. Siinä nuku kohta ainutkaan katti ei, jos tee
 siitä loppua et, ethän, joohan teet?” Yoda lausui niin selväsanaisesti kuin osasi.
 
Juju Skynuusku lupasi mennä tyhjentämään unipussin sillä välin,
kun Yoda ja Chewbacca kähveltäisivät tähtihävittäjän.
 
Ewokit kuuntelivat puolella korvalla suunnitelmaa Endorin metsäkuussa,
ja lupasivat auttaa sankareita parhaansa mukaan. Antaa vetää, Vader!

Tähdet vain vilisivät silmissä, kun Skynuusku ja ewokit viilettivät taivaan halki turkki hulmuten. Ja toden totta: Darth Vader ja Stormtrooper olivat törkeästi unipussia pöllimässä!
 
Tihulaiset olivat jättäneet aluksen, mutta herra Skynuusku
oli varma, etteivät ne olleet ehtineet vielä kovin kauas!

Jaahas! Truupperi yritti kipittää karkuun, mutta Skynuuskua ei niin vain hämätä!
 
Truupperi hinattiin hännästä unipussin laidan yli..

...ja sama kohtalo odotti sen rahisevasti hengittävää kaveria.
 
”Daath, joor not mai faatö!” herra Nuuskuherra sanoi
ja tyhjensi pussin ylimääräisistä vieraista.
 
”Unipussi pelastettu ja galaksissa kaikki hyvin!”

Chewbacca kiitti Juju Skynuuskua,
ja Yoda käynnisteli jo tähtihävittäjää.

Alus olisi tuota pikaa ilmassa, eikä mikään voisi estää
sankareita palaamasta kotiin voittajina...

...paitsi ewoki nimeltä Nuppu, joka ei ole katsonut ainuttakaan Star Wars -elokuvaa!
Se luuli Chewbaccaa pahisjetiksi, joka on parasta popsia pois päiviltä.
 
”Saa syödä Chewbaccaa EI!” Yoda komensi, ja Nuppu ymmärsi yskän.
Samassa tähtihävittäjä kuitenkin jylisi ilman halki kohti Skynuuskun
kallisarvoista lahjakätköä...

”Njäähhähähää! Täälläpäs onkin maukkaita namuja!
Mehän syödään nämä kaikki eikä jätetä edes muruja!”
 
Kesken rapinan ja mutustelun Darthista ja Truupperista alkoi
tuntua siltä, että joku tuijotti niitä ja hengitti niiden niskaan melkein
yhtä rahisevasti kuin herra Vaderilla oli itsekin tapana hengitellä.

Juhuu! Se oli herra Skynuusku! Kaikkien nälkäisten sankari!
Se änkesi urheasti aarrekätköön ja valmistautui taistoon.

Darth Vader huusi ”Aaaarrrrrggggh!” ja kellahti maahan. Pian sen niskaan
mätkähti myös Truupperi, jolla oli kuivattuja kalanmuruja viiksissään.

Häijyläiset kyllästyivät Hupsuttamon menoon ja vipelsivät
muihin galakseihin. Hienoa työtä, Juju Skynuusku!

Nuppu-ewoki pyysi anteeksi kömmähdystään ja huomasi,
että sillähän on paljon yhteistä Chewbaccan kanssa.

Joululahjat oli pelastettu ja välit ewokien kanssa selvitetty,
joten Yoda ja Chewbacca suuntasivat öiselle taivaalle.
Ne ottivat suunnan kohti toista tähteä oikealta ja
palasivat Mikä-mikä-maahan, jossa ne eivät koskaan
kasvaisi aikuisiksi...

Hupsut haluavat kiittää teitä lukijoita kuluneesta vuodesta! Meillä on ollut hurjan hauskaa, ja toivottavasti teilläkin. Jatketaan taas hupsuttelua vuonna 2018! <3

 
Okei, tunnustettakoon, että Nuppu ja Juju saivat joululahjaksi myös tämän
hupaisan hiiripoppoon! Suurkiitos sen lahjoittajalle sinne ruudun toiselle puolen! :o)
Star Wars -porukka sai paitsi kissat myös erään kissaemon poikkeuksellisen leikkisäksi!

Tähän loppuun vielä satunnaisotoksia Hupsujen vuoden viimeisistä leikeistä ”behind the scenes” -hengessä:

 
Kyllä Nuppukin osaa olla sankari!
 
”Adios, Veideri! Ois kantsinut virittää jokin vaijeri,
jos meinaa hypätä benji-hypyn!”

Juju ehdotti, että tyypit voisivat liitää seuraavaksi emokissin joululahjoja
tutkimaan. Kylppäristä löytyisi ihanan tuoksuista suihkusaippuaa, jolla
tähtihävittäjän saisi vaahtoamaan ennennäkemättömällä tavalla.
 
Kuvaustauolla oli pöytä koreana, ja kuten kuvasta näkyy,
vuosi 2017 päätetään erittäin suopeissa tunnelmissa
yhteisen kupin ääressä. Iloista uudenvuodenaattoa!