torstai 24. toukokuuta 2018

Puhdasta kukkaisilmaa

Minulla oli ennen sietämätön siitepölyallergia. Pelkkä koivun norkkojen ajatteleminen sai silmäni punoittamaan ja nenäni vuotamaan kuin seula. Elämästä ei tullut mitään ilman allergiatabletteja, mutta jostain syystä useampi viime vuosi on sujunut ilman sen kummempia oireita. Jos oleilen pidempään ulkona, saatan sisälle palatessani aivastaa pari kertaa, mutta kertaniisto hoitaa homman, ja sitten on taas normaali olo. Minulla ei ole oikeasti aavistustakaan, miksi näin on, mutta ehkä se johtuu kissoista?
 
Taas täällä vieritetään syytä pienten viattomuuspalleroiden niskoille!

Teoriani mukaan Nupun ja Jujun hilse, karva, pöly ja hiekkismöhnä ovat muodostaneet sierainteni ja silmieni pinnoille suojaavat kalvot, joiden läpi pienet koivuhiukkaset eivät pääse tunkeutumaan. 
 
”Joo, äiskä! Kuulostaa tieteellisesti tosi pätevältä.”

Oli miten oli, olen enemmän kuin onnellinen siitä, että saan nauttia lempivuodenajastani ilman väsyttäviä allergialääkkeitä. Nuuhkin huumaavan tuoksuista ilmaa, pysähtelen seuraamaan kukkivien puiden kauneuskisoja ja yritän painaa kaikki virkistävät kevätelämykset visusti muistiin, jotta ne kantaisivat vielä pitkälle ensi talveen. 
 
Nyt ei kuitenkaan talvea mietitä, sillä tämän kesän
nuput ovat vasta puhjenneet kukkaan!

Käännetään kuono kohti kukkaniittyjä, hiekkarantoja ja ihania kesäpäiviä!

Vaikka minun allergiaoireeni ovat pysyneet hyvin hanskassa, jännitän näin kesän tullen Nupun tilannetta. Nupulla ei ole todettu varastopunkkiallergian lisäksi muita yliherkkyyksiä, mutta vaikka se ei syö lainkaan kuivaruokaa, sen tassu on tulehtunut joka vuosi viimeistään heinäkuussa. Ilmassa varmaankin siis leijuu joitain pölyjä, jotka aiheuttavat herkälle tytönreppanalle allergiaa. Se ei ole meistä lainkaan kiva juttu, joten pitkän pohdinnan päätteeksi hankimme kotiimme laitteen, jonka pitäisi helpottaa Nupun oloa: Dysonin ilmanpuhdistimen.
 
”Ei oo ulkonäöllä pilattu”, Nuppu tokaisi, mutta koska sen tassua
ei kutittanut lainkaan pömpelin lähellä, se naukaisi hyväksyvästi.

”Siis tähänkö te sen nyt meinasitte jättää?”
 Juju ihmetteli sisustussilmä punoittaen.

Joo, onhan se tosi klohmo eikä mikään
Sköna Hem -henkinen ratkaisu, mutta yrittäkää kestää!

Voi olla, että kyseessä on ihan vain placebo-ilmiö, mutta meistä oikeasti tuntuu, että sisäilmamme on nykyisin raikkaampaa. Dyson on tarkkaillut ilmanlaatuamme huhtikuusta saakka, ja on ollut mielenkiintoista tutkia raportteja, joita se lähettää päivittäin miehen kännykkään. Huoneilmamme putoaa tyydyttäväksi heti aamuisin, kun aloitamme perushärdellin, johon kuuluu lakanoissa möyrivät kissat, verhojen avaaminen, sängyn petaaminen ja aamupuuron valmistus. Välillä pöhistin joutuu huohottamaan jopa kuutostasolla, jotta saisi aamukriisin hallintaansa.


Puhdistaja pärähtää isommalle myös silloin, kun tämä kukkasilta tuoksuva
tyttö käy kyykistelemässä hiekkalaatikolla ja kaapii murusia tuotostensa päälle.
 
Turha kyyristellä siellä kukkasten suojissa! Kyllä Jujukin käy
välillä torttulassa, ja Dyson villiintyy aina siitäkin.

Ilmanpuhdistimemme huomaa, jos suihkutan hiuksiini lakkaa, pengon vaatekaappia, viikkaan lakanoita tai juoksen asuntoa ympäri kissanlelu tassussani. Kaikkein ärhäkimmin se suhtautuu paistinpannukärytyksiin, ja olemme bonganneet sen hetkittäin jopa kymppitasolla. Koska Dyson on siis todistanut olevansa valppaana, uskaltauduin tuomaan palasen kauneinta luontoa asuntoomme ja antamaan jopa Nupun nuuhkia hieman kevään tuoksuja.
 
Tältä tuoksuu sireeni. Ei kai aivastuta?
 
Vaikka kevät on ollut tavallista lämpimämpi ja kukkaisempi, Hupsuttamossa on kaikki toistaiseksi hyvin. Pitäkää tekin peukkuja, ettei tötterön tarvitsisi tänä kesänä näyttäytyä ollenkaan, vaan Nuppu saisi kerrankin nauttia vuoden parhaasta ajasta kuin luodolla auringonpaisteessa köllöttävä kuutti.
 
Kas näin! Ei huolen häivää! Hakuna matata!

Oletteko te lukijat säästyneet pahimmilta niiskutuksilta?

sunnuntai 20. toukokuuta 2018

Kuuluisat koivet

En ole koskaan tavoitellut julkisuutta, mutta jostain syystä päälläni ja jaloillani on täysin eri agenda. Siinä missä aivoni kehottavat karttamaan kuuluisuuden kiroja, koipeni yrittävät tepsuttaa tielle, joka johtaa tähtiin. Yksin ne tuskin olisivat tavoitteessaan onnistuneet, mutta onneksi niillä on ollut vuosien ajan valmentaja, joka on vanuttanut, lämmittänyt ja joskus jopa leikkimielisesti järsinyt ja potkutellut niitä kohti tuota päämäärää. 
 
Juju on aina tiennyt, että emon rimppakintut eivät ole mitkään turhat vekottimet. 

Poitsuliini on nukkunut niiden päällä vauvasta asti,
ja ne ovat virttyneet vuosien saatossa juuri sopiviksi. 

Jalkani olisivat varmaan tutisseet innosta, jos ne olisivat tienneet, mikä gloria niitä odotti helatorstaina, kun käskin niitä vaappumaan pitkän visiittiputken päätteeksi Elämää ja elämyksiä -blogin residenssiin. Kinttujeni oli nimittäin määrä näyttäytyä neljälle itämaiselle kissalle, joista yksi olisi valitseva parhaan koipiparin itselleen ylhäiseksi vuoteeksi. Voisiko tämä olla jalkojeni tilaisuus ponnahtaa viraalihitiksi?
 
Täällä olisi ainakin mahtavat puitteet!

Vaikka postaukseni saattaa kalskahtaa koipikeskeiseltä, oikea vierailun syy oli Béla-kissan syntymäpäivä. Pepsin tapaan sekin oli saavuttanut 10 vuoden iän, ja pikimustaa kissakomistusta juhlittiin tyylikkään mustavalkoisissa merkeissä. Ihmisten menyy sisälsi paitsi mustaamakkaraa myös mustajuurikeittoa, jota latkin niin antaumuksellisesti, että pohkeideni ympärille kerääntyi pari ylimääräistä pehmosenttiä. Enpä arvannut, että niistä olisi vielä myöhemmin suurta hyötyä.

 
Tähän sopisi potretti päivänsankarista, mutta onnistuin näkemään
Bélasta vain vilauksen mustaa peppanaadia. Vieraiden viihdyttäjäksi
oli kuitenkin valittu hurmaava Gebsu, joka esittelee tässä ruokalistaa.

Istuskelin tyytyväisenä lattialla kissoja ihailemassa ja pullottavaa masuani lepuuttamassa, kun tapahtui ihme! En tiennyt, että jalkojen petikisa oli edennyt finaalivaiheeseen, kunnes Gebsu kapusi yhtäkkiä koipieni päälle. Ihan tuosta vain, kovin lämpimänä ja suloisena! Salamavalot alkoivat välkkyä, ja kissatädit hihkuivat ehkä hieman vihertävinä (teemavärit hetkeksi unhoittaen), sillä kuka nyt ei haluaisi komeaa itämaista viiksivallua sylkkäänsä? Koska kissajuhlissa oltiin, kaikki ymmärsivät, miksen voisi siirtyä kahvipöytään ehkä ikinä, ja tuntui helpotukselta, ettei asiaa tarvinnut sen kummemmin selitellä. 

 
Sori, nyt ei pysty. En hengitä, en liiku - hymyilen vain.

Tällaiseen asentoon jähmetyin hessuhopomaisin ja
ihan vain vähän terassilla pölyttyneiden varpaideni kera.

Gebsu oli kuitenkin sitä mieltä, että sääriini voisi lisätä vielä gramman tai pari, joten se päästi minut patikoimaan kahvipöytään ja santsaamaan lautaselleni vaniljajätskiä ja laktritsikastiketta. Kun palasin raajojeni kera lattianrajaan, Gebsukin teki paluun. Hymyilin taas korvasta korvaan, kun hellepäivänä sain aurinkoakin parempaa lämmikettä, joka valaisi sydämeen asti.
 
Nyt näitä jalkoja ja tätä suloista nassua on vilahdellut blogissa jos toisessakin!

 
Pikkuiselle Jesselle jäi tärkeä tehtävä. Sen piti valita jalat,
jotka saisivat perintökruunun.
 

Ei mitään paineita, kultsi! :)

No niin, löytyiväthän ne! Nämä villasukin verhoillut blogitätijalat
kelpasivat nojailuun ja tyynyksi! Kuka tunnustaa ne omikseen? :)

Suurkiitokset vielä Pirkolle ja koko itämaisten ihanalle jengille mahtavista kissabileistä! Kiitos myös kaikille kanssabloggaajille hauskasta seurasta. Olipa mukava toukokuu!

 
Jujua hihityttää, kun äiskän tassut ovat niin kovassa huudossa.

Pojannassikka myös kiittää Gebsua jalkojen lisätyöstöstä.
Nyt nukkuminen niiden päällä on entistä autuaampaa!
 
Loppuun vielä Gebsun ihailijakuva
ja terveiset ihanalle pojalle! Aim in laav! <3

torstai 17. toukokuuta 2018

Kissat juhlatuulella

Nuppu ja Juju ovat jo vuosien ajan odottaneet kutsua Linnan juhliin. Ne osallistuisivat karkeloihin somasti rusetti kaulassa ja pudottelisivat punaiselle matolle juhlallisia karvatuppoja. Ehkä siitä syystä presidentti ei ole vielä nakannut kattejani itsenäisyyspäiväkutsulla, mutta digipostilaatikkoomme pölähti onneksi jotain paljon parempaa: kutsu oikean kuningattaren syntymäpäiväjuhliin. Tassulinnan Pepsi täyttäisi pyöreät kymmenen vuotta ja pyysi juhlapaikalle edustusta myös Hupsujen valtakunnasta. Mutta kuka meistä lähtisi kuninkaallisiin kesteihin?
 
Nupun mielestä tämä nassu vie voiton. Nuppu 12 pistettä.
Flowerbud twelve points. Nupet duuuz puäng.

Myös räppäri Juju olisi ollut halukas lähtemään Tampereelle
ja lurauttamaan Pepsille kuninkaallisen joujou-balladin.

Pohdintojen aikana k
umpikaan kateista ei kuitenkaan kyennyt vakuuttamaan minua siitä, miten ne saisivat riittävän tukevan otteen kakkulapiosta tai kykenisivät pupeltamaan herkkuja ilman plörähtävää vatsaa. Niinpä lopputulos olikin mama duuuz puääng!

 
Helatorstaina kakkulapion puikoissa nähtiin siis Hupsujen emo!

Tassulinnan pöydät notkuivat kissamaisten herkkujen painosta...

...ja laseihin kaadettiin tietenkin juhlien kuplivaa teemajuomaa eli Pepsi Maxia.

En tiedä, kuinka synttärisankari Pepsi olisi reagoinut, jos Tassulinnaan olisi töpötellyt kaksi hellepäivän puffauttamaa räggäriä, mutta kuningattaren suhtautuminen räggärianoppeihin ja muihin kissatäteihin oli ihailtavan rohkeaa. Pepsi kiiruhti meitä heti eteiseen vastaan ja oli selvästi mielissään paketeista, joita se pääsi avaamaan. 
 
Häly ja vilinä eivät häirinneet 10-vuotiasta neitosta,
vaan se oli täydellinen emäntä.

Pepsi vastasi itse myös juhlien viihdepuolesta
ja kilautti kelloa, kun esitysten oli määrä alkaa.
 
Tunsin syyllisyyden piston, kun ohjelmistossa oli agilityä.
Juju olisi takuulla halunnut olla menossa mukana!

 
Nuppua taas mietin, kun Max esitti meille pallon kieritystä maaliin.
Jos Max joskus haluaa tulla Hupsulan valtakuntaan, Nuppu voi virittää
niille yhteisen passionfutismatsin!


Ja mitä Maxin asuun tuli, se oli juuri niin charmantti
kuin Linnan juhlissa kuuluukin olla.

 
Herrasmies hurmasi Hupsujen emon pienillä huomaavaisilla eleillä.
Max ei suinkaan kököttänyt pelkästään vihreässä salissa, vaan kiersi 
tasaisin väliajoin varmistamassa, että kaikilla oli mukavaa.


Visiitti Tassulinnassa oli juuri niin ihana kuin olin toivonutkin, ja kerroin siitä tietenkin yksityiskohtaisesti Nupulle ja Jujulle. Nyt ne odottavat uusia juhlia ihan vain kissojen kesken.

 
Nuppu on mukana! Se hyppelisi mielellään kissanpolkkaa niin
Cocon, Maxin, Bélan, Zetorin, Sulon, Börjen kuin muidenkin
blogikissakamujen kanssa. 

 
Räppäri-Juju taas löytyisi linnan jatkoilta levyjä scratchaamasta.
Vai mahtaisivatko tytöt kutsua sen tanssimaan Toffeekissan tangoa...?

perjantai 11. toukokuuta 2018

Iso Nuppu-poika

Mikä olisi ihanampi tapa viettää aurinkoista helatorstaita kuin hurauttaa katsomaan kissakavereita naapurikaupunkiin? Ei mikään, joten siinäpä minulla oli agendaa keväiselle lomapäivälle. Pusutin aamulla Nupun ja Jujun lättäniksi ja jätin ne kirjoittamaan esseitä isikissin kanssa. Kun katit nukahtivat näppiksen nakutukseen, kurvailin jo itse paikallisnyssellä Marraskuun murusten luo. Ikävä Rufusta oli kova, mutta päätin eristää ne ajatukset ja keskittyä iloitsemaan siitä, että näkisin Nupun 4eva-anopin ja typykkäni poikapuolisen vastineen, Cocopopsin.

 
No mutta moi, säihkysimmu! <3

Olemme monesti anopin kanssa vertailleet Nuppua ja Cocoa, ja niissä on huvittavia samankaltaisuuksia. Molemmat näyttävät höpsöiltä nallukoilta, kaapivat multaa kahvin päälle eivätkä ole tunnettuja huimista hyppytaidoista tai innokkuudesta agilityyn. Kun kävin viimeksi Murusten luona, minulla oli paljon asioita Rufukselle, joten Coco taisi jäädä ujompana poikana vähän taka-alalle. Nyt pojanpallero kuitenkin sai kaiken huomioni, ja se otti minut ihanasti vastaan naukaisemalla sohvalta kohteliaan tervehdyksen.

 
Coco kävi tsekkaamassa kamojani ja ilmeestä päätellen hämmästyi,
kun olin jo ehtinyt hukata toisen kenkäni.

Koska olen saanut huomata Cocon valikoivan maun, en uskaltanut ostaa sille herkkuja. Vein kuitenkin tuliaisena pari pientä lelua, jotka ovat saaneet omiin lötkyihini liikettä. Olin onnesta suikulana (se on vielä soikeuttakin onnellisempi tila!), kun Coco hyväksyi toisen niistä: kengännauhaan sidotun karvalärpykän. Poitsu vaani, hyppeli, huitoi tassuilla ja jäyti saalista. Ja minä ihastelin, miten ISO ja nuppumainen Coco olikaan.

 
Näin räyhäkästi Coco varoitti karvaplättystä.
 
Sitten se hyökkäsi kuin Serengetin gepardi.

Lämpäre sai osakseen hurjapäistä ravistusta!

Savannilla poukkoili myös sorja gaselli.

Ihan kuin Nuppu Nuppuherra Nöppersön! <3

Jos siristää vähän silmiä, voi tässäkin nähdä Nupun. Cocolla vain on
pitempivartiset tumput eikä nenän päällä ole valkoista piirtoa.

Kaikkein onnellisin olin, kun sain potran Coco-pojan syliini! Se painoi hurjasti enemmän kuin pikkuruinen Nuppu, mutta olisin jaksanut kantaa, halia ja pussata Cocoa vaikka koko loppupäivän. Santsasin siitä räggäri-ihanuutta myös Ruffe-ikävääni, ja visiitistä jäi iloinen mieli. Cocolle kuuluu hyvää, ja toivottavasti lärpäke villitsee sen vielä monta kertaa.
 
Muisk muisk muisk muisk muisk! <3
Kiitos Cocolle haleista ja pusuista
ja anopille kuvasta ja seurasta!
 
Moikka sitten, ”Jätti-Nuppu”! Tuun kyllä toistekin
sua ja anoppia moikkaamaan. :o) Huomatkaa Cocon
leuassa ihana cocopops-suklaapilkku! <3

Cocon luota matka jatkui vielä kahteen blogikissakotiin, mutta niistä seikkailuista lisää seuraavassa postauksessa, sillä Nupun ja Jujun mummi Poppanen on jo matkalla Hupsuttamoon eikä pöpsöjen mama ehdi nyt kirjoittaa enempää. Ihania kevätpäiviä kaikille!

 
Tässä muistutuksena, miltä alkuperäinen Nuppu näyttää.

Ja tässä vielä myös letkeä kevätmies Juju! <3

lauantai 5. toukokuuta 2018

Läpi madonreiän!

Kevät on sytyttänyt Jujussa vahvan matkustusvietin. Palveluskunta joutuu työntämään Mato Matalaa niin keittiön kuin eteisenkin matolla monta kertaa päivässä, ja muutamien viikkojen ajan Jujustellar on matkustanut myös galaksista toiseen. Siinä missä Einstein ja Rose keksivät madonreiän olemassaolon, Juju on maailman ensimmäinen kissa, joka pujahti sen läpi. Kalpene Laika-koira! Kuussa hengailu on pientä lientä verrattuna mustassa aukossa suihkimiseen.
 
Pakko myöntää, että aluksi Jujua vähän jännitti.
 
Se yritti kurkistaa mustan aukon taakse, mutta eihän siellä
ollut kuin pimeyttä ja kuonoa kutittavaa avaruuspölyä.
 

Uteliaisuus vei lopulta voiton, ja Juju törkkäsi tassunsa tuntemattomaan.
Avaruuslisko ei puraissut sitä, eikä Jujua edes imaistu olion vatsaan.

Ennen kuin Juju huomasikaan, se oli kainaloitaan myöten
mustan aukon armoilla. Paluuta menneeseen ei enää ollut.


Whoaa! Juju näki väripyörteitä, tähtisumua ja universumin uudet ulottuvuudet!


Jujustellar tunkeutui rohkeasti sinne, minne ainutkaan kissa ei ole
 aiemmin tunkeutunut. Vain peppu jäi turvaan omalle galaksille.


Aikansa kiikattuaan Juju uskalsi ryömiä kokonaan madonreiän läpi.


Poitsu kartoitti uusia universumeja vuosisatojen ajan. Se nuuskutteli ja touhotti, opiskeli avaruusteknologian tohtoriksi, söi sata säkillistä raksuja ja päihitti toisen galaksin bordercolliet agilitykisoissa. Sen jälkeen se huomasi jossain tutun näköisen rinkulan, ja intuitiivisesti sen huulilta karkasi sana ”mama”. Juju puikkasi kuononsa kolosta ja näki hohtavia sydämiä, jotka kutsuivat sitä kotiin.

 
Hupsassaa! Pienen pojan viikset värisivät liikutuksesta, kun se
bongasi maton, jolle se on niin monta kertaa kakonut karvapallon.

Sen silmissä siinsi myös jotain äärettömän rakasta: kuivattu kanapala.

Ja olihan siellä tunnelin päässä myös oma emo, joka ei ollut edes tajunnut, että
Juju oli ollut kateissa satojen vuosien ajan. Aika oli tuntunut parilta sekunnilta!

Olemme jatkaneet avaruusmatkailua naamioimalla sen arkiseksi agilitytempuksi. Juju oikeastaan keksi pujahduksen itse, sillä ensimmäinen musta aukko löytyi hassunmuotoisesta laatikosta, jonka isikissi osti beibiporkkanoille (= Jujulle ja Nupulle) Stockmannin hulluilta päiviltä.

 
Tästä tunnelista ei silti mennä galakseihin vaan
ihan vain laatikon vasemmasta reunasta oikeaan.
 
Tämä taas olisi se mystinen madonreikä...

...mutta Nupulle se kuitenkin on silkka kehys, jonka
takana se voi keikistellä ja näyttää maalaukselliselta.

Koska meillä Hupsuilla alkoi nyt ihanan aurinkoiseksi lupailtu talviloma, minulla oli aikaa askarrella Jujun uudesta avaruusmatkailusta pieni elokuva. Toivottavasti pidätte scifistä, sillä tässä pätkästä puikitaan Hupsuttamosta aina galaksien ääriin saakka: