torstai 18. tammikuuta 2018

Kissaperheen keramiikkaa

Lumi on viimein peittänyt Hupsuttamon, ja lämpötila on laskenut pari kriittistä astetta sisälläkin. En ole vielä kaivanut esiin mikrotettavia kauranallukoitani, mutta minusta on tullut sietämätön lämpökerjäläinen. Maanittelen Nuppua ja Jujua syliini kuin viimeistä päivää, ja välillä aneluihini jopa vastataan. Useimmiten räggäreillä menee kuitenkin päälle niin kutsuttu kissakuulo eivätkä ne reagoi edes omaan nimeensä saati sitten ”tänne, tänne, tänne” -läpsytyksiini. Silloin ei auta muu kuin kehittää vaihtoehtoista lämmikettä, joka valmistuu vedenkeittimessä ja kaadetaan maailman söpöimpiin mukeihin.
 
Tee lämmittää myös sydäntä, kun sen nauttii näistä astioista.

Jujusta kupit ovat niin ihania, ettei se tiedä, minkä valitsisi.
 
Nupulle sen sijaan on selvää, minkä muotoisesta kiposta kannattaa etsiä possunsydäntä.

Saimme supersympaattiset kissiperheastiat joululahjaksi Tallin tarinoiden jengiltä, ja vaikka isikissi nikotteli hetken ”Cat dad” -mukilleen, on sekin ollut ahkerassa käytössä. Jopa niin ahkerassa, että emokissillekin tarjoiltiin yhdet iltapäiväkahvit isikissikiposta. Hyvältähän ne maistuivat, vaikka olinkin hetken aikaa aivan hukassa identiteettini kanssa.
 
Juju on maman sydänkäpynen, joka tunnistaa äiskän ilman mukiakin.

Nuppu taas on henkeen ja teehen isin tyttö.

Kiitos vielä ihanasta kissiperhelahjasta! Se sopii meille kuin nakutettu!

Koska ensi viikoksi on luvattu alati kiristyvää pakkasta, tämä kissaemo pakkaa seuraavaksi pinkin matkalaukkunsa ja lähtee Mummi Poppasen kanssa lämpimille maille. Nuppu ja Juju saavat viettää laatuaikaa lomattoman opiskelijaiskänsä kanssa, ja reilun viikon päästä seuraa raportti hupsun ja tosi höpsön ”äiskävapaasta”.
 
Kaikki sujuu varmasti hienosti, kunhan tätä kuppia täytetään parhailla herkuilla!

lauantai 13. tammikuuta 2018

O sole mio!

Tällä viikolla sain taas huomata, etten ole kovin hyvä nukahtamaan. Jos joudun vieraaseen petiin, eivät luomeni liimaudu millään kiinni. Tästä syystä unet jäivät työreissulla hatariksi, mutta onneksi olen nyt loppuviikosta onnistunut makselemaan velkoja korkojen kera takaisin. Toissa yönä en herännyt edes siihen, kun eräs nimeltä mainitsematon kissaherra keksi läiskytellä eteisenmattoa villisti parkettia vasten. Tänä aamuna taas nautiskelin vielä kahdeksan jälkeen virvoittavasta unesta, jossa osallistuin taitavan laulajattaren konserttiin. Joku moukka kuitenkin suhahti yleisöstä ja herätti minut. Olin hetken pökerryksissä, kunnes tajusin, että mieshän se vain hyssytteli makuuhuoneen oven takana mouruavaa Jujua!
 
Meitä nauratti melkein yhtä paljon kuin sillä kertaa,
kun mies havahtui eksoottiseen papukaijauneen.

Onko teille muille käynyt yhtä hassusti, vai erotatteko heti kissat papukaijoista ja poptähdistä?

sunnuntai 7. tammikuuta 2018

Ja taas mentiin!

Yksi konkreettinen syy sille, että Hupsut ovat kissoja eivätkä koiria on se, että pidän itseäni melko introverttinä, pesäkolon uumeniin hautautuvana haaveilijana. En tiedä, selviäisinkö koiranulkoilutukseen sisältyvästä sosiaalisesta paineesta: jaksaisinko jutustella kaikkien kanssalenkittäjien kanssa, vai johdattelisinko Murrea ja Turrea koirapuistoon vain yön pikkutunneilla, jotta voisimme kirmata aitauksessa ihan vain kolmestaan? Viimeaikaisten käänteiden valossa vastaus saattaa olla yllättävä. Joulun tietämillä en nimittäin vieraillut vain yhdessä vaan yhteensä kolmessa blogikodissa! Amen ja Tuiken jälkeen viiletin epäsosiaalisuuksissani sekä Tallin tarinoiden eläinpoppoota että Ilonaa ja Zetoria tapaamaan.


 
”Mikäs kumman kyläluuta meidän äiskästä on kuoriutunut?”

”Möllöttäisipä se joskus vielä kotonakin.”

Tallin tarinoiden jengi hengaili joululomalla satumaisen lumisissa tunnelmissa. Visiittini kohokohtia oli körötellä Sónatan kyydissä hiljaisella metsätiellä ja silitellä suosikkikukkoni, Elmerin, silkkisiä selkähöyheniä. Nupun ja Jujun maalaisserkut paikkailivat pahaksi yltynyttä kissavajetta, ja vuohien vekkulienergia tarttui ihan vain tyyppejä rapsutellessa ja riemastunutta määkinää kuunnellessa.
 
Tämä turpa on juuri niin pehmoinen kuin miltä se näyttää! <3

Talvikarvaiset kaverukset Sónata ja Eemeli.
Elmeri on oikea herrasmieskukko ja iloisen kanalauman sympaattinen suojelija.

Misu oli tietysti valmiina poseeraamaan kameralle
ja näyttämään Jujulle, miten kelloa kilautetaan.

Hips! Aika varovainen (mutta määrätietoinen) oli Misunkin kilautus. :)

Uniset Misse ja Pipsa joutuivat niin ikään kameran yllättämiksi.

Joululomareissulla näin myös tiibetinspanielin, aussiedoodlen, snautseri-ajokoiramixin ja suuren joukon ystäviä ja sukulaisia. Se ei minulle riittänyt, vaan pian kotiutumisen jälkeen pyyhälsin leikittämään villiä pikku traktoria ja herkkää leipurityttöä.
 
Aluksi teltta oli lättänänä ja pieni poika hieman uninen...
 
”Kumma tyyppi, kun tulee kesken päikkärien heiluttelemaan
lankoja ja leluja ja kurkistelemaan toisten pinkkejä anturoita...”

Vähitellen Zetor kuitenkin keräsi kierroksia, ja sitten saivat lelut
ja teltat kyytiä niin, ettei kameraa edes ehtinyt kaivaa esiin!
 
Leikkien myötä paikalle rohkaistui myös Ilona. <3
 
Vaikka Zetor velmuili kameran ohi kriittisillä hetkillä,
onnistuin ikuistamaan neitokaisesta monta potrettia.
 
Niin kaunis ja lempeä! Eikä Ilonaa samettisempaa kisua olekaan.
Sydän läpätti onnesta, kun sain pitää pikkuista hetken sylissä!

Loman aikana tajusin, että sosiaalisuus on liukuva käsite. Kun saa tavata ihania eläimiä ja mukavia ihmisiä, kohtaamisia jaksaa vaikka kuinka monta peräkkäin! Näiden tyyppien kanssa Murre ja Turrekin voisivat jakaa koirapuiston vuoden ympäri, joten kiitos kaikkiin kyläpaikkoihin ja nähdään taas!
 
Tämä viikonloppu on vierähtänyt täysin omien kotiturrikoiden hempeässä seurassa...

torstai 4. tammikuuta 2018

Kiva kalenterikyläily

Viime vuonna Hupsuttamon seinää koristi itse tekemäni valokuvakalenteri, joka kiidätti meidät joka kuukausi johonkin menneeseen matkakohteeseemme. Heinäkuun kuvassa poseerasi sveitsiläinen ammu kello kaulassaan, ja lokakuussa seikkailtiin heidelbergiläisessä lehtimetsässä. Tänä vuonna pääsemme vielä ihanampiin tunnelmiin, sillä tokihan meillekin hankittiin Amen ja Tuiken organisoima kissablogikalenteri, jonka uumenissa piileskelevät niin Nuppu ja Juju kuin monet ystävämmekin!
 
”Kiitos, Ame ja Tuike! Superhieno tuli!”

Tammikuun blogikissa Pesonen on jo täydessä vauhdissa!
Hupsujen omaan kuuhun on vielä aikaa, joten Nuppu lupasi esittää
kalenteriposeeraustaan livenä niin usein kuin emo haluaa.
Koska bussi kulkee nykyisin hurjan paljon nopeammin kuin Kusti polkee, halusin käydä hakemassa omat kalenterini suoraan Amelta ja Tuikelta joulunalusviikolla. Hyvästä opastuksesta huolimatta nousin reteästi väärään bussiin ja ajelin Pikkukissan ja Piipittäjän kotikulmille hieman mutkien kautta. Minut otettiin siellä kuitenkin iloisina vastaan, ja sain heti kynnyksen yli astuttuani syliin pikkuruisen Amen. Ja voi miten pieni se olikaan räggärinmötkäleisiin verrattuna!
 
Ame kiipesi pöydälle ja yritti näyttää IIIIIISOLTA,
mutta oikeasti kyseessä on söpö pikku lilliputti.

Tuike oli aluksi kuin ei olisikaan, mutta herkkujen avulla
tämä hellyttävä piipittäjä saapui tekemään kanssani tuttavuutta.

Oli hauska huomata, miten leikkisä ja seurallinen kissa Tuikesta
kuoriutui, kun alku-ujous oli karistettu.

Ame taas oli rohkea ja reipas temppukissa Jujun tapaan.
Ei ole ihme, että molempien lempiherkku on Hau Hau Champion.

Oli mahtavaa tutustua näihin persoonallisiin kaveruksiin, mutta visiitin ehdoton huipennus odotti aivan lopussa: Ame halusi lähteä saattamaan minua bussille. Se kipitti ovelle, eivätkä valjaat vieneet siltä jalkoja alta - päinvastoin! Silmäni melkein putosivat kuopistaan ja pomppivat rappuja alas, kun Ame tepsutteli portaat monta metriä edellämme ja näytti tietävän tasan tarkkaan, mihin se oli menossa. Vaikka ulkona oli pimeä joulukuun ilta, Ame suorastaan puhkui intoa ja reipasta urheilumieltä.
 
Huomatkaa Pikkukissan herttaiset tassunjäljet lumessa! <3 
Fiksut kissat ulkoilevat valot päällä.

Poseeraaminen sai riittää, sillä Amella oli menohaluja.

Ame olisi halunnut viedä minut kivalle luontoreitille,
mutta bussipysäkki oli valitettavasti toisella suunnalla.

Jännimmissä kohdissa Ame tarkkaili maailmaa
sylistä käsin, mutta sitten mentiin taas!
Enpä ole koskaan nähnyt yhtä reipasta kissaulkoilijaa saati päässyt taluttamaan kissaa fleksissä. Kiitos siis Tiukelle, kun sain ihanan, uuden kokemuksen! Minusta tuli hetkessä Amen ja Tuiken superfani, ja siksi haluan tämän postauksen päätteeksi ottaa vielä osaa heidän joulukalenterikilpailuunsa. Samalla kannustan teitä muitakin osallistumaan! Aikaa on loppiaiseen saakka, ja osallistujien kesken arvotaan kaksi palkintoa. Ame ja Tuike kysyivät, mitä muita tehtäviä kissoilla on kuin joulukalenterissa läpikäydyt toimenkuvat. Nuppu keksi heti yhden uuden tehtävän, joka on erityisen lähellä sen sydäntä: kissan vastuulla on olla palvelijan kauneudenhoitaja. Nuppua vähän säälittää, että minulla on kovin mitättömät töpöripset, joten se istuttaa lähes päivittäin silmieni reunuksiin pitkiä kissankarvoja. Viimeksi eilen vasenta silmääni kaihersi töissä niin pahasti, että jouduin kiiruhtamaan peilin ääreen sitä ronkkimaan. Yllätys ei ollut suuri, kun silmästä löytyi valkoinen lisukeripsi à la Nuppu.
 
Nuppu huolehtii myös emon tassujen, otsan ja poskien kuorinnasta
paremmin kuin ainutkaan kinnas, litku tai sörsseli.


Kiitos vielä Tiukelle, Amelle ja Tuikelle kissablogikalenterin organisoinnista ja kaikille osallistujille hienoista kuvista! Tätä kalenteria kelpaa katsella koko vuoden ajan! <3