perjantai 24. marraskuuta 2017

Pallovaloja ja valopalleroita

Yritän joka vuosi lokakuussa uskotella itselleni, ettei marraskuu ole läheskään niin karu kuin muistelen, mutta kyllä se on. Syysviimat ovat riipineet puista viimeisetkin kellanruskeat lehdenriekaleet, eikä tähteä nimeltä Aurinko näy juuri koskaan. Kaamoksesta on kuitenkin mahdollista selvitä, jos syö pakastemarjoja ja hankkii paljon vaihtoehtoisia valonlähteitä. Tästä syystä tilasin Hupsuttamoon lempeästi loimottavat pallovalot, jotka saapuivat sopivasti pikkujoulusesongiksi.
 
”Äiskä hei, älä nyt säikähdä, mutta tänne ikkunalaudalle
on putoillut outoja jättikikkareita...”

”Ei mitään käryä, kenen pöksyissä ne on tänne kulkeutuneet,
mutta joku on tainnut mussuttaa fosforia ja kultahippuja.”

Juju tassutteli rohkeasti hohtisten sekaan ja totesi,
ettei nyt ole kyse hiekkiskarkureista.

Nämähän ovat niitä emokissin valoterapiapallukoita!

Nuppu järkyttyi niin syvästi, että sen suu loksahti auki.

”Mami, eikö me enää riitetä sua piristämään?”

Kiiruhdin vakuuttamaan, että Nuppu ja Juju ovat yhä paitsi elämäni navat myös auringot, eikä yksikään pallovalo kykene kilpailemaan maailman suloisimpien valopalleroiden kanssa. Facebook muistutti minua eilen, että tasan viisi vuotta sitten minusta tuli Nupun ja Jujun emo, ja kissojen ansiosta arjessani on ollut valoa joka ikinen päivä siitä lähtien. Vaikka ”ulkona on niin pimmeetä”, makuuhuoneemme kirkastuu aamulla heti, kun peittoni alle ryömii kehrääviä pikku valonheittimiä. Pitkän työpäivän jälkeen pallovalot luovat toki mukavaa tunnelmaa, mutta vain valopalleroiden pusu tai pusku saa oloni onnelliseksi ja uudestisyntyneeksi.
 
Pehmeää valoa on monta eri tasoa. Nuppu on supermegapehmoinen!

Vain taaimmainen valo loistaa sydämeeni asti!
 
Nuppu ja Juju olivat helpottuneita jatkostaan maman ykkösterapeutteina ja sielun säteinä. Kun pallovalot todettiin pelkästään koristeiksi ilman sen suurempaa missiota tai visiota, kissat päättivät pitää niiden hohteessa bileet sillä välin, kun emo vietti tunatorstai-illan työpaikan pikkujouluissa.

 
Aluksi pikku tonttuset möyrivät valopallomeressä. 
Sitten oli aika härkkiä johtoja ja leipoa pullaa/piparkakkuja.

Kun saavuin yöllä pikkujouluhulinoista kotiin, vain kaksi kuvassa näkyvistä
valopalloista tunki minua vastaan kaksikerroksisena Lontoon-bussina
ja sai eteisen kylpemään rakkauden valossa. <3

22 kommenttia:

  1. Ihania valopalloja! Nuo viisi vuotta sitten hommaamasi on minusta nätimpiä palloja kuin uudet ;) - emäntä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tein totta tosiaan viisi vuotta sitten elämäni parhaat valokaupat! <3

      Poista
    2. Onnittelut viisi vuotta sitten tehdystä päätöksestä!

      Poista
    3. Kiitos! <3 Siitä päätöksestä riittää iloa päivittäin!

      Poista
  2. Kauniita on valo-valotkin, mutta kyllä on selvää ketkä kaikkein kauneimpia on! Kun eivät vain hampaita kokeilisi valosarjojen johtoihin.

    Mutta että kaksikerrosbussina! Sepäs jotakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuvat otettiin tarkan näkerrysvalvonnan alaisina. Oli parempi tutkia uutuuspallot läpikotaisin, niin ei tule mitään hinkua mennä omin päin tutkimaan. Onneksi ne eivät ole sen kummemmin enää kiinnostaneet. Jostain syystä makkarin ikkunalauta on paikka, jonne otuksilla ei ole hinkua.

      Nupulla ja Jujulla on juuri sopiva korkeusero, jotta niistä muodostuu maailman hassuin kaksikerrosbussi! :-D Kunpa onnistuisin saamaan joskus kuvan, kun kaksi päätä kurkistaa päällekkäin yhtä aikaa oven raosta. <3

      Poista
  3. Oih, valopallerot. Ootta te ihania valontuojia ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! ♥ Mama ottaa usein valokylpyjä meidän turkkia vasten. T. Nuppu ja Juju

      Poista
  4. Oi, onpas tunnelmallisia kuvia elämän valopalloista. Tsemppiä kaamokseen, kohta se on ohi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Mulla on jo sisäinen laskuri käynnissä siihen hetkeen, kun pimein hetki saavutetaan. Siitä eteenpäin onkin sitten jo kevät! :) Ja tosiaan - nuo elämän valopallot onneksi tuikkivat yhtä kirkkaasti vuoden ympäri. ♥

      Poista
  5. Täälläkin vakavasti harkitaan tuota valopalloterapiaa :) Ihanan tunnelmallista siellä teillä ja vielä kun piparkakun ja pullan tuoksu niin kyllä siinä kaamokset unohtuu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :-D :-D Mihinköhän karvaturrit piilottivat leipomukset? Ja olivat tainneet tuulettaakin jossain välissä. Mutta tunnelma oli silti kohdillaan! ♥ Valopalloterapia on terapian paras muoto!

      Poista
  6. Meillekin on levitelty erivärisiä valopalleroita ja muita ledivirityksiä. Eihän niistä juurikaan valoa tule, mutta on ne nättejä.
    Toki nuo karvaiset pallerot ovat parhaimpia valontuojia säihkyvine silmineen 😀

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillekin tulee viimeistään ensi viikonloppuna lisää ledejä sun muita koristuksia. Miten voi olla kohta jo joulukuu?! Vaikka säihkysimmupallerot ovat ehdottomasti valojen aatelia, niin ei ekstratuikuista sun muista haittaakaan ole kaamoksen torjunnassa. :)

      Poista
  7. Ettekö te muka pure johtoja? Kauniita, ohuita, HERKULLISIA johtoja??! Ette tiedä mitä missaatte! Ne on ihania!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No kun ”äitee” laittoi ne valopallerot vähän hankalaan paikkaan, ni en jaksa niitä närkkiä. Mut jos haluan oikeesti maman huomion, niin meen näkertämään jalkalampun johtoa. Varppina se hyppää pystyyn ja aloittaa jahtileikit. Tosi hauskaa! T. Juju
      Mä en niin niistä herkkujohdoista piittaa. Oon enempi hiirenhäntien ja hupparinnarujen perään. Ootko maistanu? Suosittelen! T. Nuppuhuppu Pupperson

      Poista
  8. Voi teitä palleroisia, kun olette niin rutistettavan söppäniä! <3 <3 Onnittelut viidestä valontäyteisestä vuodesta ^.^

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuppu ja Juitsi hurisivat onnellisina söppänyyskehuista - ja mama vähän (= paljon) rutisti! <3 Kiitos onnitteluista! Päätös oli niin oikea viisi vuotta sitten. <3

      Poista
  9. Noi on kyllä hienot valopallerot! Ja hienoja kuvia oot napsinut kisuista, täytyisi itsekkin istuttaa nuo katit palleroiden viereen ja antaa kameran laulaa hetki. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannatti metsästää valopalleroita! Ne ovat mulla aina päällä, kun olen kotona. Ehkä teidän joulukalenterista paljastuu vielä kissoja kera valopalleroiden! :) Jään odottamaan!

      Poista
  10. Ihania valopalloja, tällä emolla on niitä jo öö neljät, hupsis! Koska joulussa on parasta kynttilät ja pallovalot ja kaikki, olen jouluhullu! Nuppu ja Juju posettaa söpösti pallojen kanssa. ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä mies on se talouden virallinen jouluhullu, mutta vähän se on tarttunut muhunkin, kun ihan itse tilailin nuo pallot ja alan nykyisin jo marraskuussa viritellä led-kynttilöitä sun muita. Eikä yhtään haittaa, että nyt on joulukoristeetkin olleet jo viikon esillä. :) Nuppu ja Juju kiittävät palloposekehuista!♥

      Poista