keskiviikko 6. tammikuuta 2016

Spelejä ja spiilosta

Nupun vuosi 2016 on alkanut ennenkuulumattoman energisesti. En tiedä, onko ulkoa sisätiloihinkin hiipinyt kirpsakkuus saanut sen töppösiin liikettä, vai siintääkö nöpönenäneitosen simmuissa jo haavekuvat kesällä järjestettävistä räggärihäistä. Nupun tuntien se haluaa ylleen vartaloahyväilevän prinsessapitsiluomuksen, joten kiinteyttävä liikunta on noussut syystäkin sen ykkösharrastukseksi.

Olen vähän Nuppua varoitellut, että mihinkään hirmuisen suuriin myötäjäisiin ei ole varaa,
mutta ehkä sulhanen voi piffata vaikka jousikvartetin ja herkkämasukissojen kerroskakun.


Mahtavinta tässä kaikessa on, että vanhat lempparipuuhat kuten tassun nörkkääminen ja fanaattiset peffapesut tuntuvat jääneen vuoden 2015 painajaisiksi.

 
Nyt on mielessä lähinnä se, millaiset posliiniastiastot nuoripari haluaa ja kummoiset
 koristeet juhlapöytään asetellaan. Miten olisi jotkin vähän kesäisemmät?

Tassut ovat kuitenkin edelleen merkittävässä roolissa sporttimisumme elämässä. Se ei harrasta punnerruksia, etutassuilla seisontaa tai kahvakuulan heiluttelua
(onneksi!), mutta Nupun bravuuri on laji, jossa se makaa sängyn alla kyljellään ja täppäilee tassuillaan ohikulkijoiden sukkia.

 
Yleensä tassua ei näy ollenkaan tai tarkimmat voivat huomata vain pienen
pullistuman peitossa. Mutta kun tassu iskee, se iskee kuin kynnetön salama!

Muistaako joku muuten vielä 90-luvulta viihdeohjelman nimeltä Speden Spelit?
Olen varma, että Nuppu olisi päässyt kisaamaan studioon missitrikoissa
ja päihittänyt kaikki reaktionopeutta testaavassa pelissä, jossa piti 

painaa välkkyviä valoja oikeassa järjestyksessä.


Koska HIITtaaminen (high-intensity interval training) on nykyään niin trendikästä, olen suostunut tehostamaan Nupun täppäilyä hupparini naruilla. Kun ne viuhuvat houkuttelevasti sängyn vieressä, Nuppu joutuu tekemään töitä molemmilla etutassuillaan. Välillä se kellottaa aivan selällään, joten huomaamattaan sen tulee tehtyä myös iso määrä vatsarutistuksia. Eipähän pömppis sitten juhannuksena pingota pilalle Nupun pitsiunelmaa.

 
Hiiop! Sieltä se koko kissa nousee silkalla lihasvoimalla hupparinnarun perään.

Sitten alkaa nauhajumppa, jossa treeniä saavat myös emon niskalihakset.
Nupun vieressä kyykkiessä reidetkin kuntoutuvat. Mikäs sen parempaa!

Viileät pakkaskelit ovat saaneet vipinää myös pikkuiseen poitsukissaani, eikä se suinkaan aina ole kehräävä ja lämmin syliperuna. Juju harrastaa agilityä päivittäin, ja olemme viritelleet esteistämme jo kokonaisen radan:

 
Nupulle oli treeniä pelkkä esteradan katselu!

Tällaisen videon koostin Jujun tämänpäiväisestä kalsaritreenistä:



Poing-poing-pupusellemme ei mikään kuitenkaan riitä, vaan se kaipaa myös muita liikunnallisia leikkejä, kuten kuurupiiloa – tietenkin vain ja ainoastaan emon kanssa. Menen siis kuuliaisesti esimerkiksi oven taakse ja kurkistan sieltä Jujua. Kun katseemme kohtaavat, vilahdan kokonaan näkymättömiin. Hetken kuluttua kurkistan taas Jujua, joka vaanii minua jo valppaasti. Juju hiipii koko ajan peppu heiluen lähemmäs, kunnes se lopulta ponkaisee luokseni ja naukaisee niin, että oikeasti säikähdän ja alan nauraa. Ja mikä hassuinta, Jujukin nauraa!

 
Mies väittää, että olen taas viettänyt liikaa aikaa kissojen kanssa
ja on muka hyvä, että arki alkoi, mutta kyllähän kuka tahansa
normaali kissanomistaja näkee, milloin omaa kissaa naurattaa!

Tässä Jujua ei naurata, vaan se narauttaa Nupun piilosta!

Leikki jatkuu pitkään samanlaisena, paitsi piilot tietysti vaihtuvat
ja välillä minut säikäyttää vieraileva tähti Nuppu Nöpperssön!

Lopuksi vaihdamme rooleja niin, että minä etsin Jujua ja se pakenee kuin viimeistä päivää. Yleensä se kirmaa kiipeilypuuhun ja raapii sitä korvat villisti formula-asennossa. Kun saan pikkuisen höppänäni vihdoin kiinni, se kömpsähtää puunoksalle ja vaatii loppuyhteenvetosuukot ja lupauksen siitä, että pian taas leikitään.

 
Joskus on vähällä käydä niin, etten löydä Jujua,
koska se on poikkeuksellisen taitava piiloutuja!

Juju on kuitenkin niin sporttinen poika, ettei se ole täysin passiivinen edes nukkuessaan. Samalla, kun unilampaat määkivät Jujun korvaan, se itse venyy mitä mielikuvituksellisempiin jooga-asentoihin. 
 
Jos tämä ei ole liikuntaa, niin mikä sitten?

35 kommenttia:

  1. Oi noita teidän temppuja ♥ Miten taitavia te olette, noin hyvin opittu yhteistyö! Tuo pujottelu varsinkin vasta on jotain, ja maahanmenot ja kierimiset taas jotain muuta! Häikäisevää suorastaan! Venyttely ja rentoutuminen on just tärkeää että palautuu hyvin suorituksista. Selän pitää olla pitkä ja vetreä.

    (Näkyy pörrötassut ja pinkki pohjallinen ♥)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Juju ei nyt tiedä, miten päin kehräisi! :) Taidankin nyt antaa sille hyvänyönpusut, jotta pieni valkotumppuinen agilitytaituri voi ryhtyä yöunille ja kerätä voimia uusiin temppuihin. ♥ Anturat ja varvashaivenet ovat kyllä niin söpöt. :)

      Poista
  2. Taitava Juju! Nupulle semmoiset terkut, että hupparin nauhat ovat Pöpöstäkin tosi kivoja :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuppu hurisee terkut Pöpölle! Narujahti on ihan parasta. :)

      Poista
  3. Pepsi täällä katseli kanssaniu Jujun temppuja ihan innoissaan. Ja tuo leikki piilosta, yllätystä ja karkuun juoksemista on Pepsistä kivointa mitä se tietää ihmisten kanssa leikkinä. - puolesta emäntä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kissojen kanssa on niin kiva leikkiä! ♥ Meillä piiloleikit olivat ihan unohtuneet, kunnes Juju tässä jokin aika sitten muisti sen, ja mäkin tietysti taas innostuin.

      Poista
  4. Teillähän on ollut aktiivinen pakkaspäivä! Tosi kiva toi video, on se Juju taitava! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Oli vähän näpertämistä tuon videon kanssa, kun en ole mikään tekniikan ihmelapsi... Mutta Jujun ansiosta siitä tuli kyllä aika söpö. ♥

      Poista
  5. Herkkämasukissojen kerroskakku :D:D:D Hahaha! Mulle tuli hirvee alemmuuskompleksi kun Juju on niin hieno temppuguru.. Ajattelin justiinsa että huomenna tekisin jonkin agility videon mutta ei siihen tulisi kuin neljä juttua enkä enää halua sitä tehdä.. :'D Vasta sitten kun Ruffe osaa vähän jotain muutakin, mutta kuitenkin kuvia on huomenna tulossa ja postausta vihdoin! Tuntuu etten olisi postannut aikoihin vaikka eihän siitä ole kuin vähän reilu viikko.

    Rufuskin leikki aina piilosta miehen kanssa, mutta nykyään sitä ei enää ole tehty enkä oikein tiedä miksi, mutta veikkaan että Cocon vuoksi Ruffea ei enää huvita hippastella. Onneksi Ruffe tykkää agilitystä ja muutenkin temppuilusta tosi paljon niin olen nyt sitä monena päivänä peräkkäin aktivoinut ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siinä Nupun ja Ruffen kakussa on varmaan Inupektiä liimaamassa kerrokset yhteen! :-D

      Eikä mitään alemmuuksia Ruffen agilityvideon kanssa!!! Mä haluan nähdä jo ne neljä temppua - ja morsmaikku myös (ja Nuppu sanoi jo näin etukäteen, että Ruffen temput on maailman parhaita)! :) Neitoselle onkin ehtinyt tulla jo sulhoaan ikävä, joten nyt äkkiä kuvia, postausta ja videoita kehiin!

      Ehkä Ruffellekin tulee jossain vaiheessa uudestaan piiloleikkivaihe - me oltiin jo unohdettu koko juttu, mutta yhtäkkiä Juju alkoikin taas ehdotella maman vaanimista. ♥ Se loppunaukaisu on jotain niin hellyttävää, etten kestä. :)

      Poista
  6. Nyt olis kyllä kaivattu lisäksi vielä video siitä kuurupiilosta ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sitäkin vähän yritin, mutta kamera tuntuu nitistävän piiloleikkifiilikset. Höh. :)

      Poista
  7. Pakkasesta pörhistyneen lukijan veri lähti kiertämään silkasta taidon tuijottelusta! Oi oi oi mitä... sanattomaksi vetää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Jujukin täällä pörhistelee - mutta kehuista lämpimänä! ♥

      Poista
  8. Olipa hienot temput! Oot tosi urheilullinen, loppuvenytyksetkin malliikkaa. Me leikitään kans kuurupiiloa mamin kanssa, se on hurjan kivaa. t. Sofi
    PS. Hääkutsuja odotellessa...Eiks Skype -häät olis nykyaikaa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kissat on niin söpöjä pikku piilottelijoita! :-D Pitäisi järjestää blogikissoille ilmeisesti jotkin leikkitreffit, kun niin moni tykkää kuurupiilosta. Skype-häät kuulostavat niin modernilta, että tämä kissaemo taitaisi missata bileet itse, koska meillä ei ole Skype lainkaan käytössä. Ehkä sellaisen tilin voisi nuorenparin takia aktivoida. :-D

      Poista
  9. Hienot temput! Ja kyllä, katselin kaikki :) Vähän huippu toi teidän piiloleikki, meillä on KissaKaramellin kanssa ihan samanlainen leikki. Paitsi että Karamelli ei mene piiloon, mutta etsii minua mielellään :) Ja naukuuuuuuuuuuuuuuu etsiessään iloisesti

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia - kehuista ja koko videon katsomisesta! :) Se etsimisnauku on mun mielestä hommassa kaikkein parasta. En pysty olemaan nauramatta! :-D

      Poista
  10. Vai oikein julkkishäät tulossa, ne sitten suorana You Tubeen ! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Blogikissojen Tube-häät olisikin ehkä hyvä ratkaisu, jotta koko maailma pääsisi kekkereihin! :)

      Poista
  11. Todella taitavaa toimintaa! Häitä tuskin maltan odottaa ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :)) Mua jännittää jo morsiamen puolesta. En ole muuten pystynyt kommentoimaan pitkään aikaan teidän blogiin! :-( En tiedä, miksei viestit tule läpi. Mitähän nappulaa olen mennyt painamaan.

      Poista
  12. Piristipä päivää tääkin teksti, oikeen rupes hymyilyttään. On sulla höpsöt ihanat kisut! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kuulla! :)) Kiitos! Itsekin tulee hymyiltyä ja naurettua näille puppanahuppanoille aika tasaisen paljon. ;)

      Poista
  13. Olipas aktiviteettia kerrakseen, ihan hengästytti katsoa ja lukea :D Juju on tosi taitava temppuilija! Meilläkin harrastetaan tuota Nupun vähän rennommanoloista täppäilyä, kohteena vain eri lelut mamin varpaitten sijaan.. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, jos tuli vähän eksösaissia lukiessakin. ;) Juju on kyllä melkoinen temppupoika - ja Nuppuakin yleensä innostetaan täppäämään leluja. Mutta se itse tykkää säikytellä meitä ja Jujua täppäämällä äkkiarvaamatta, kun mennään ohi. :-D Onneksi tosiaan ilman kynsitehosteita.

      Poista
  14. Huomioni karkasi viehkeästi liikkuvaan vaaleanpunaiseen pandaan. Näkiköhän kukaan muu sitä..? -Mirka

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Blogihistorian eka kommentti, jonka deletoimista harkitsin! :-D Kyseisen pandan takia videota täytyi käsitellä ja pilkkoa ekstrapaljon. Ja ihan lopuksi lässytysraita korvattiin naksutinmusiikilla...

      Poista
  15. Kuoriutuukohan ensi kesänä Bridezilla Nöppersönistä? hehe.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Apua, älä edes pelottele! :-D Häiden järjestämisessä on niin kova homma muutenkin. Onneksi Nuppu tuppaa yleensä olemaan aika rento tapaus. <3

      Poista
  16. Juju on niin reipas ja taitava. :) Selkeästi tykkää radastaan. :) Meillä agi on sellaista "onko pakko" lönkystelyä... :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Agility saa Jujun aina kierroksille. :) Hirmuinen kehräys vain kuuluu, ja täytyy olla tarkkana, että antaa ohjeet riittävän aikaisin. Muuten pikku karvaraketti on jo hyppimässä ties missä.

      Poista
  17. Voi miten taitava Juju! Ja tosi hurja salihirmu Nuppu. Muistaahan neito ottaa treeniselfieitä ettei kunnon jumpat mene ihan hukkaan? :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ilmankos se Nuppu hamuili mua kohti. Luulin, että se halusi leikkiä hupparinnaruilla, vaikka tosiasiassa se yritti päästä tassuiksi kameraan, jotta saisi otettua ne treeniselfiet! :-D Mokomakin pikku filmaaja!

      Poista