lauantai 23. toukokuuta 2015

Material girl

Ajattelin ensin otsikoida Hupsujen tämänpäiväisen postauksen fraasilla ”Turhaa, aivan turhaa”, mutta koska en ilahtunut sen mieleen loihtimasta lallatuksesta, vaihdoin korvamadoksi Madonnan ikivihreän pop-helmen tytöstä, joka oli perso timanteille ja koruille. Toisin kuin ehkä epäilette, emme aio käsitellä nyt Nuppu-neidin turhamaisuuksia, vaan valokeilaan astuu emo, joka on jo ennestään tunnettu hömpsähdyksistään paitsi kissojen tavaroihin myös kaiken maailman kissamaisuuksiin. Ongelma siis on olemassa ja tiedostettu, ja Trio MiuMau tarjosi meille parhaan mahdollisen välineen asian käsittelyyn: haasteen nimeltä ”Typerimmät hankinnat top 3”.

Nupun mielestä töttäpöttä on turhin hankita Numero Uno ja toivoo,
että poikaystävä Ruffe lähettäisi sille äkkiä trendikkäämmän kaulurin,
viis rubiineista ja safiireista!

Juju ihmettelee joskus, miten se ei muka riitä kissaihanuudeksi,
vaan emon pitää vielä kuorruttaa itsensä ja asuntokin kissajutuilla.

Parempaa vastausta en ole kyennyt antamaan kuin että kissat ovat niin kauniita,
hassuja, ihania ja suloisia, että haluan ympäröidä itseni niillä. Töissä en voi
halia Nuppua ja Jujua, joten korvissa kilisevät katit pitävät yllä hyvää kissafiilistä.

Päivän teema ei kuitenkaan ole kissamaisien tavaroiden höhlyys, vaan kissoille kärrätyt kummallisuudet. Siitäpä meillä vasta löytyykin materiaalia, koska kissoille ei toistaiseksi ole vielä voinut pirauttaa kauppareissulta ja kysyä, että kaipaisivatko ne kenties aromaterapeuttista tassunhierontalaitetta, moottoroitua peltomyyrää tai katosta hiljalleen laskeutuvaa kissanminttu-ufoa. Niinpä on vain luotettava omaan arvioon sekä haavekuvaan kissasta, joka lahjan saadessaan kiertää tassut kaulani ympärille, muiskauttaa suukon poskelleni ja rientää sitten koko loppupäiväksi leikkimään ihan uudella ihanuudella.

Tässä idyllisessä kuvassa kissa on saanut lelun, joka miellyttää sitä viikosta toiseen. Puuhippa
on lisäksi terveellinen aktiivisen nuoren harrastus, joka kehittää erinomaisesti tasapainoa.

Parhaita hetkiä ovat myös ne, kun jokin pieni, vaatimaton vempain ilahduttaa suuresti.
Tämän trikoomekon vyön kanssa on paineltu ympäri asuntoa ainakin sata kertaa.

Aina ei voi kuitenkaan osua oikeaan, ja sen mekin olemme mieheni kanssa saaneet karvaasti huomata. Pidemmittä puheitta haluan esitellä teille typeryyshaasteen finalistit:

 
Viimeistään tässä vaiheessa varmasti ymmärrätte, miksi valinta on niin vaikea!
Jotta postauksen jatkosta tulisi kiehtovampi, kehotan valitsemaan kuvasta kolme mielestäsi typerintä tuotetta ja pitämään peukkuja niiden puolesta. Viekö voiton yksinäisyyden kyyneliä jääkaapin ovessa vierittänyt apina, jouluna parit epäilevät katseet puoleensa vetänyt piparkakkulelu vai lämpimien tassujen kosketusta vaille jäänyt ikkunalautapehmuste? Entä miten taistossa pärjää rentouden nirvanaan kuskaava hierontakeskus, lämpimät unet takaava patteripeti tai kirahvikuosinen painikaveri? Ja mitä paljastuukaan yököttävän mysteeripussin sisältä, tai mitä ihmeen virkaa on ainoallakaan kuvassa esiintyvällä hömppätuotteella?

Koska emo ei kyennyt itse tekemään valintaa, avuksi saapui
epämaterialistinen ja täysin puolueeton tuomari.
 
Ahaa! Kuono johdatti pojan mysteeripussin luo. Onko sille sittenkin käyttöä,
vaikka jätesäkki oli nakattu lelulaatikon kauimmaiseen kolkkaan?
Kyllä! Vaikka emosta tämä ostos olisi pitänyt aikanaan
jättää tekemättä kuvottavan hajun vuoksi, Juju oli toista mieltä.
Aromaattinen virmanjuurirottahan on ihana klassikkotuote!
Se ostettiin alun perin Nuppua rauhoittamaan, mutta siihen hommaan hajujyrsijä ei kyennyt.
Se onnistui vain ällöttämään ja ärsyttämään emoa, mutta selvästi joku tässä taloudessa
aikoo vielä leikkiä kyseisellä tuotteella.

Joo-o. Se maistuu ja ilmeisesti myös tuoksuu ihanilta kukkasilta.
Yritin tarjota Jujulle vaihtoehtoista tuoksuihanuutta...
...mutta ei, tämä oli Jujun rakas ja tärkeä suosikki, joten se hävisi turhukekisan.

Jujun rottapössyttelyn ajan jouduin pohtimaan itse kisaajien meriittejä. Tajusin, että ikkunapehmusteesta on ollut meille paljon hyötyä, vaikka kissat vihaavat sitä. Ja oikeastaan juuri siitä syystä, sillä valkoisen kauheuden voi asettaa sinne, mihin ei kissoja halua. Esimerkiksi kukkalautaseksi. Se tipahtaa siis kisasta kuten myös piparkakkuhuiska, joka on joulun aikaan meidän ihmisten mielestä kovin kaunis ja hauska koriste. Pehmomökistä taas saimme aikanaan hupia, kun sen lattia muuttui katoks ja katto lattiamatoks. Kahta seuraavaa putoajaa Juju ja Nuppu suostuivat itse demonstroimaan:


Ainutkaan täysijärkinen kissa ei ota nokosia patteripedissä,
mutta agilityyn se on oiva apuväline, kuten seuraava video osoittaa.



Vedettävä mekaaninen hiiri taas oli Nupun mielestä katsomisen arvoinen tapaus, sillä otus oli täysin suuntavaistoa vailla:



Koska minäkin huvituin näistä jutuista ainakin hetkellisesti, ne joutuivat jättämään kisan. Saman kohtalon koki myös videolla näkynyt vihreä huopavieteri, joka on yksi mieheni omituisimmista tuliaisista mutta nauratti meitä pari kertaa ponnahtaessaan vekkulisti keittiöstä olohuoneeseen.


No entäs sitten tämä kirahvipotkutin? Täysin turha, sillä se ei innosta
painimaan. Lelu kuitenkin inspiroi Jujun leikkimään kirahvia, mikä
nosti lelun huvituspisteitä ja pilasi siitä syystä sen mahdollisuudet
turhuuskisan voittoon.

Viime metreillä myös imukuppiapina jätti kisan, sillä muistin, että se on saanut aikoinaan muutaman tassunläpsäyksen osakseen, ja tänäänkin Nuppu kokeili jyrsiä sen naruja minkä tötteröltään yletti. Niinpä meillä on selvillä voittajakolmikko:

Pronssimitalin turhien tavaroiden kisassa saa:


Harvinaisen tylsä mikä-lie-hiiri. Se sopisi ehkä paremmin ihmislapsen helistimeksi,
joskaan se ei helise. Se ei myöskään surise, eikä sillä ole hiirten vetonaulaa eli pitkää
liehuhäntää, johon räggärin olisi hyvä tarttua. Katsoi hiirtä mistä suunnasta tahansa,
se näyttää, tuntuu ja tuoksuu yhtä turhalta.

Hopealle itsensä hilasi:


Kammottava purukala. Se on suru silmälle, ei maistu miltään, eikä kukaan
ole koskaan edes kokeillut jyrsiä sitä. Herää kysymys, miksei se ole vielä
uinut roskikseemme?! Ehkä sen takia, ettei sillä ole edes eviä!

Kultamitali kaulassaan (?) Maamme-laulua saa kuunnella:


Suurenmoinen hierontakeskus, johon edes aromaattiset kissanminttuhippuset eivät
houkutelleet asiakkaita. Muovilättysen supernystyt eivät päässeet rentouttamaan
Neppo-neidin tassuja, eikä Juju hieronut ylvästä leukaansa erilaisiin
sensaatiopisteisiin. Oli siis syynsä sille, miksi tuote löytyi alelaarista.

Voiton ratkaisi loppujen lopuksi se seikka, että kaikki muut ostokset olivat yhdentekeviä, mutta tästä hyvinvointikeskuksesta aiheutui jopa haittaa, sillä molempien kattien oli pakko päästä jyrsimään keskusnöpykkää niin, että pelkäsimme sen irtoavan ja päätyvän jommankumman suolistosysteemin. Niinpä kyseistä tuotetta on säilytettävä (?) kissojen ulottumattomissa. Ehkäpä lähestyvän juhannuskylvyn tietämillä spa-tiloihin tulee myös tällainen turhake siltä varalta, että se sittenkin vielä kiinnostaisi. Sillä kuka nyt haluaisi myöntää törsänneensä turhuuksiin? Emme ainakaan me!

Käytössä nyt ja aina!

tiistai 19. toukokuuta 2015

Puuskia ja puhureita

Viime postauksemme päättyi ihanaan vapauden hurmaan. Nuppu-kaunotar löyhytti tassujaan Titanicin kannella ja seilasi turkki hulmuten kohti jännittävää horisonttia. Vaan eipä Jujukaan mastosta tähyillessään nähnyt tummia pilviä, joita Hupsusaarten ylle oli kasautumassa.
 
Nupun olisi kannattanut ostaa Acapulcosta Gore-Tex-tuulipuku.


Ensimmäinen pieni pilvenmöllykkä ei ollut vielä kovin synkkä. Se ei tuonut mukanaan sadetta mutta pienen tuulenpuuskan kuitenkin. Koska Miss Nuppu of the Seas osoittautui niin suosituksi mööpeliksi, emme raaskineet seilauttaa sitä alkuperäissuunnitelman mukaisesti eteiseen. Keskelle olkkaria ankkuroituneesta loistoristeilijästä tuli kuitenkin ongelma, kun halusimme katsoa hömppäkomedian mutta kannella limboavat kissat peittivät puolet valkokankaasta. Niinpä aloitimme ahkeran sisustusprojektin. Kun mieheni raahasi vanhaa kiipeilypuuta kolmatta kertaa ympäri asuntoa, kuului kuitenkin pahaenteinen ”raks”.

 
Ajatella, miten tällainenkin tukki voi voimakkaissa otteissa katketa tulitikun tavoin!


Kissoille kerroimme, että pasaatituulet ne vain puhalsivat palmuvanhuksen kumoon.

Föhn-tuulet sentään kuljettivat luoksemme jotain kivaa: vanhan palmun
paikalle kasvoi hetkessä tällainen valoisa ja siro orkidea.

Seuraavan kerran tuuli kääntyi vastaiseksi, kun yritin kirjoittaa aivan tavallista pikku postausta tänne blogiin. Vaikka kuinka tökin näppäimistöä, ruudulle nytkähteli niin nihkeää tekstiä, että olin vähällä uinahtaa. Unenrippeet tosin katosivat, kun yritin miettiä puisevalle postaukselleni edes hauskaa kuvitusta. Ainutkaan valokuva ei onnistunut, vaan otokset olivat joko heilahtaneita, pimeitä tai täysin epäolennaisia. Niinpä nauhoitin Jujusta agilityvideon, jonka oli tarkoitus kiskoa onneton postauksemme epätoivon suosta. Halukkaat saavat tässä vaiheessa heittää ilmoille arvauksen, suostuiko Juutuubi lataamaan videota koko kansan katsottavaksi!

 
Tällaista bloggaus on pahimmillaan: johtosotkuja, tyhjiksi hulahtaneita akkuja,
läppärin täyttynyttä muistia ja kirjurin totaalista pään tyhjyyttä.


Jujua harmitti, kun emo uhosi jo panevansa pillit pussiin lopullisesti. 
Kuten huomaatte, niin ei vielä käynyt.

Pahin ukkospilvi ajelehti kuitenkin päälleni sunnuntai-iltana, kun saavuin lihakset kolottaen kotiin ratsastusleiriltä. Huomasin, että Nuppu lipoi tavallista enemmän etutassuaan ja välillä jopa ravisteli sitä. Niinpä pidin sille pikaisen terveystarkastuksen, jossa selvisi, että varpaiden välissä oli tutun näköistä punoitusta. Olin kuvitellut, että tassukamppailumme oli jo historiaa, sillä neiti on töpötellyt jo yhdeksän kuukautta varpaat priimakunnossa, mutta vanha vaiva möllöttää taas mörkönä arjessamme.

Joka puolelle asuntoamme ilmestyi
tällaisia kieltomerkkejä.


Niinpä Nupulle vedettiin päähän turvakypärä.

Vaikka Nuppua ei periaatteessa haittaa elää satelliittina,
se protestoi kuupan epätrendikkyyttä: tämä liilatassuinen
töttänä nähtiin jo viime kaudella. Oranssi olisi sesongin väri...

Keksimme sentään iloksemme, että hyvien nettiyhteyksien varmistamiseksi
Nuppu-satelliitti voi toimia myös aurinkopaneelina ja ladata samalla
niin omia kuin emonkin moninaisia akkuja.

Nupun tassua hoidetaan nyt laimennetulla Betadinella. Puhdistettuihin varpaanväleihin huiskautetaan ripaus Bacipact-pulveria ja toivotaan parasta. Olen yliherkkänä kanaemona kissaemona kärsinyt tilanteesta kovasti. Apein mielin hemmottelin aamulla Nuppua syöttämällä sitä tassusta, kun Juju päätti yhtäkkiä piristää hieman tunnelmaa. Se lönkötti reippaasti paikalle ja läimäytti tassullaan vettä niin, että pisarat vain roiskuivat meidän kaikkien vakaville nassuille. Juitsin toive toteutui, sillä pakkohan minun oli nauraa. Samalla haaveilin, että keittiöömme ilmestyisi kaunis sateenkaari, joka johdattaisi meidät kohti onnekkaampia tuulia…


Nuppu haluaisi vielä lähettää synttärionnittelut mummille!


Jujukin lähettää mummille aurinkoiset kehräykset ja lupaa pitää tunnelmaa yllä vastakin!

Tässä myös sokerina pohjalla se Jujun uusin agilitytemppu:



lauantai 9. toukokuuta 2015

Titanicin kannella

En ole koskaan ollut keinahtelevien laivamatkojen ystävä, joten jo pelkkä ajatus hyökyaalloilla heittelehtivistä kaarnapursista saa vatsani kääntymään hetkessä ylösalaisin. Onneksi en ole periyttänyt helppoyökköisyyttä kissoilleni, vaan ne naukaisivat innosta, kun uljas loistoristeilijä purjehti maanantaina kotisatamaamme:
 

Tässä se nyt vihdoin on, Juju Star Linen uudenkarhea luksusalus MS Nuppu of the Seas:
 

Korkeutta merten kuningattarella on metrin verran, ja sen hulppeat neljä kantta tarjoavat asiakkailleen paitsi majoitusta myös viihdettä ja rentoutumismahdollisuuksia. Pikkukatit eivät edes malttaneet pakata pikku kapsäkkejään, vaan rymistivät heti paattia tutkimaan.

Herra Herrera ohjattiin suoraan manikyyriin, sillä
luksusaluksella matkustajilta odotetaan huoliteltua tyyliä.
Neiti Gonzalesin teki mieli mennä omin nenuineen laivaa tutkimaan,
eikä se jaksanut odottaa manikyyrejä tai masukarvojen kampaamista...

Niinpä se puikahti kaikessa hiljaisuudessa Aloha-kannelle...

Mutta voihan kehveli! Laivan tarkkasilmäinen tähystäjä bongasi
uteliaan neidin, ja se passitettiin takaisin laiturille.

Mikä pahinta, manikyyrinsä läpikäynyt herra Herrera näytti saaneen parhaan hytin!
 
Neiti Gonzales tunnusti rehdisti tappionsa ja ahtautui hyttiinsä autokannen alle.

Keskellä yötä paapuurin puolelle loiskivat laineet herättivät herra Herreran,
ja se lähti tutkimaan, olisiko laivan discossa vielä vauhti päällä.

Valitettavasti valomerkki oli jo vilahtanut, mutta herra Herrera hoksasi,
että risteilijän hulppea märssykori oli aivan tyhjillään...
 
Se vietti yön ihanasta pehmeydestä nauttien, mutta aamuauringon sarastaessa
se ei enää malttanut olla leuhottamatta lepopaikastaan muille matkustajille.

Lopputulos oli se, että märssykori kävi kiusallisen ahtaaksi.

Herra Herreraa harmitti, mutta juuri silloin tuli iloinen kuulutus:
risteilijä oli saapunut aurinkoiseen Acapulcoon!
Kaikki matkustajat hylkäsivät merellä seilaavan luksuskotinsa päivän ajaksi
ja kiiruhtivat ostamaan rannan kojuista jäätelöä ja sombreroja.
 
Kun laiva lähti illalla taas liikkeelle, melkein kaikki matkustajat
olivat muistaneet palata sen suojiin.

Herra Herrera oli väsynyt jännittävästä päivästä ja vetäytyi kiltisti hyttiinsä.
Ikkunastaan se näki, kuinka neiti Gonzales hinattiin kumiveneellä kyytiin.

Ja hyvä, että hinattiin, sillä muuten neiti olisi missannut
yhden elämänsä mahtipontisimmista hetkistä.

”Once more you oooooopen the door, and you're here
in my heart, and my heart will go on and oooooon!”