torstai 20. maaliskuuta 2014

Ai kuka Juppu?

Olen usein miettinyt, millaisia Nuppu ja Juju olisivat ihmisinä. Tänään Jujua puskiessani tulin ensimmäistä kertaa pohtineeksi, millainen minä olisin ragdollina. Molemmissa kissoissani on piirteitä, jotka tunnistan myös itsessäni. Niinpä olisin varmasti kullanmurujeni sekoitelma: ”Juppu”.

Mukavaa illanviettoa Nupun, Jupun ja Jujun kesken.

Ei kai Juppu jää heti kolmanneksi pyöräksi?


Väritykseltäni olisin Nupun tavoin ruskea valkoisin villalapasin, sillä sormeni kohmettuvat helposti. Viluisuuteni takia asustaisin patteriimme kiinnitettyssä nukkumatunnelissa. Jäisin sinne mielihyvin hurisemaan, kun omistajaparkani raataisi töissä raksurahoja tienaamassa. 

Juju demonstroi Jupun petiä.
Ehkä tästä tulee sen uusi suosikkikohde?
Kun vihdoin koittaisi heräämisen aika, käyttäytyisin kuin Juju: istuisin pitkään silmät ristissä ja karvat pörrössä miettimässä syntyjä syviä. Ruoka-aikaan minussa pääsisi valloilleen nuppumainen nirsous: kaapisin näkymätöntä multaa kuppini päälle, jos sinne olisi hulautettu jotakin vastenmielisen terveellistä. Nameista sen sijaan innostuisin aina ja suorittaisin nikottelematta sirkuskissan perustutkinnon. Jotkin asiat eivät kuitenkaan muuttuisi, vaikka minusta yhtäkkiä tulisikin kissa: Olisin onnellisimmillani aina silloin, kun Nuppu ja Juju köllisivät kyljessäni. Oi, mitä kissanpäiviä me kolme kattia yhdessä viettäisimmekään!


Nupun tavoin Juppu olisi lenksuja kanniskeleva
ja itseään satunnaisesti punnitseva hömppäkissa.
Jujukin halusi osallistua muuttumisleikkiin ja
testasi, miltä se näyttäisi täysin valkoisena.

2 kommenttia:

  1. Juppu olisi varmasti suloinen kissanpentuinen, mutta eihänse Nupulle vetäisi vertoja! Onhan Nuppu kaikista kaunein kissa, ainakin Rufuksen mietteiden mukaan. :) Hauska tuo vika kuva, pisti hymyn taas korviin. Näitä sun tekstejä on vaan niiin kiva lukea, tulee aina hymy huulille. Kiitos taas työpäivän alun piristyksestä, oot ihan best!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihanan piristävästä kommentista! :) Juppu täällä kehräilee koko loppupäivän. Mieheni ei tajunnut yhtään tuota viimeistä kuvaa, mutta sä selvästikin bongasit oikean idean. :-D On vähän tärähtänyt otos, mutta pakkohan se oli laittaa, kun Juju oli sattumalta niin herkullisissa asemissa. Jupun olisi turha yrittää saavuttaa Nupun ja Jujun ihanuusleveleitä, mutta jos seura tekisi kaltaisekseen, niin mikäs siinä olisi hyristessä.;)

      Poista