lauantai 5. lokakuuta 2013

Erittäin pufff marenki


Vaikka jalossa suomen kielessä on paljon hienoja adjektiiveja kuten pörheä, kuohkea ja turrikkainen, suosikkisanani Nupusta puhuessani on pufff. Samalla sinkautan käteni levälleen, jotta kuulija todella ymmärtää, millaisesta hötön määrästä puhutaan.

Pufffikissa katsoo vanhaa Dallasia valkokankaalta
ja samaistuu Sue Ellenin puhvihihoihin.

Koska karvaa on niin valtavasti, olen joskus erehtynyt epäilemään, että Nuppu saattaisi olla liiankin iso tyttö. Olen neuroottisesti  tunnustellut sen herkkiä pikku kylkiluita, mutta ärtymisen sijaan Nuppu on vain kehrännyt ja köllähtänyt selälleen. Helpotuksekseni olen aina päätynyt tutkimuksissani samaan lopputulokseen: Nuppu on kuin hattara tai marenki. Kun siihen koskee, käsi uppoaa silkkiseen untuvaan ja saavuttaa itse kissan vasta metrien ja metrien (tai ainakin senttien) päästä. Kyseessä siis on varsin sopusuhtainen kissa, jolla vain sattuu olemaan hämmentävän paksu turkki.

"Kokeile vielä mun kylkiluita, jookojookojooko?"

Nuppu itse osaa ottaa pufffailusta kaiken ilon irti. Se on selvästi hierarkiassa Jujua ylempänä, sillä kun Nuppu köyristää selkänsä, pufffauttaa karvansa ja ottaa sivuttaisia laukka-askelia hulvattomana pallona, Juju pinkoo karkuun ja antaa siskolleen vaikka viimeiset raksunsa. Yksi meistä kykenee siis ottamaan Nuppusen pörhistelyt vakavasti...

Pufffikissaa ken pelkäisi?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti