lauantai 28. syyskuuta 2013

Lemmikkinä skunkki


Pienten kissojen ensimmäiseen karvanlähtöön liittyy paljon muutakin kiinnostavaa kuin valtavat villavuoret. Viikkojen vieriessä kissoista tulee kameleontteja, joita ei edes tunnistaisi aina samoiksi otuksiksi ellei tietäisi, ettei asunnosta ole päästetty ulos yhtään kissaa tai otettu sisään ainuttakaan uutta. Nuppu varsinkin kävi läpi sellaisen metamorfoosin, että jouduin hieraisemaan silmiäni kerran jos toisenkin.

Nuppu aloitti muuttumisleikkinsä sävyttämällä turkkiaan vain hentoisesti, astetta tummemmalla nougat’n vivahteella. Koska lopputulos miellytti kaikkien silmää, se rohkaistui lotraamaan vahvemmilla väreillä. En tiedä, mitä tapahtui lomaviikkomme aikana, mutta kun palasimme kotiin, eteisessä vastaan taapersi täysin vieras kissa. Ei mikään blondi vaan aito brunette, jolla oli selässään omituinen valkoinen raita! Kysyin äidiltäni, oliko hän vaihtanut Nuppu-kissamme haisunäätään, mutta siitä ei ollut kyse. Kun sain skunkin syliini, huomasin sen otsassa ja kuonossa tutut, valkoiset merkit. Kehräys ja suukot myös paljastivat, että vieraan turkin sisällä oli yhä tuttu, suloinen Nuppuni.

Tältä Nuppu näytti aluksi. Sävynä Valkosuklaamousse.

Nuppu seuraavassa vaiheessa. Sävynä Coconut and Nougat.

Skunkkivaiheesta ei voi sanoa muuta kuin että onneksi se
päti vain ulkonäköön. Nuppu tuoksui silti hyvältä lähes 24/7.

Nuppu nykymoodissa. Sävynä Sweet chocolate espresso.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti