Kun elämäni
hellyttävimmät ”ostokset” oli tehty, istuin auton takapenkillä kuljetuskoppaa
silittäen (olihan sen sisällä maailman ihanimmat kissanpennut). Aloin samalla
pohtia pienokaisille kutsumanimiä. Suukottelevassa poikakissassa olin aistinut
herrasmiesälykön charmia. Mahtaisiko Filo olla sopivan mietiskelevä nimi? Tomera
tyttö taas oli selvästi rohkea ja reipas. Ei nyt ehkä mikään Justiina, mutta
jotain jämerää kuitenkin.
Hieno analyysini meni kuitenkin metsään. Sen sain huomata,
kun päästin pikkuiset kuljetuskopasta ulos. ”Ujo filosofi” oli haljeta innosta,
ja ”tomera touhottaja” hiipi lättänänä seinän viertä sohvan alle.
Poikapentu osoittautui villiksi vauhtiraketiksi, mutta sohvanalustypykästä
olin hieman huolissani. Vasta illansuussa uteliaisuus voitti, ja neito kömpi
katsomaan matolla vierivää palloa. Vaikka sohvanalus olikin alkuaikoina Nupun
turvapaikka, yhä useammin se alkoi vedellä sikeitä nojatuolilla – selällään ja
suloisesti kehräten…
 |
| Rentoja räggäriunia |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti